Opetushallituksen Koulutusnettiin
on koottu kiinteistöpalvelualan koulutusvaihtoehtoja ja kouluttavien tahojen tietoja.

Kun koulu loppuu -verkkosivusto kertoo koulutustaan ja uravalintojaan
harkitseville nuorille tulevaisuuden työelämän mahdollisuuksista.
Kiinteistöpalveluala on merkittävä työllistäjä myös tulevaisuudessa. Muutokset työelämässä edellyttävät nykyistä joustavampaa muuntautumiskykyä niin yrityksiltä kuin työntekijöiltä. Alalla toimivat yritykset tarvitsevat jatkossa yhä enemmän moniosaajia, joilla on yhden kapean koulutusoppimäärän sijasta tietotaitoa alan eri osa-alueilta. Kiinteistöpalvelualan koulutuksen rakenteellinen ja sisällöllinen kehittäminen ja sen tasalaatuisuuden varmistaminen ovat esimerkkejä alan koulutukseen liittyvistä tulevaisuuden tavoitteista, joiden eteen liitto tekee jatkuvasti edunvalvontatyötä.
Liitto on ollut aktiivisesti mukana uudistamassa alan perustutkintorakennetta työelämän tarpeita vastaavaksi ja alan työllisyyden turvaamiseksi. Uusi kiinteistöpalvelujen perustutkinto käynnistyy useassa eri ammattioppilaitoksessa syksyllä 2010. Tutkinnossa on kiinteistönhoidon ja toimitilapalvelujen koulutusohjelmat, jotka on suunniteltu laajassa sidosryhmäyhteistyössä työmarkkinajärjestöjen, työnantajien, työntekijöiden, koulutusten järjestäjien, oppilaitosten ja opiskelijoiden edustajien kesken. Kiinteistöpalvelujen perustutkinnon koulutusohjelmien sisällöissä painottuvat erityisesti asiakaspalveluosaaminen ja teknisten työvälineiden hallinta.
Kiinteistöpalvelujen perustutkinnon perusteet
(ladattava pdf-tiedosto)